Suomi nousuun tietojohtamisella

Taloudellinen lama haastaa päättäjiä jälleen pohtimaan kasvun edellytyksiä. Sitran
ja Työ- ja elinkeinoministeriön ICT 2015 -työryhmien raporteissa teknologia ja erityisesti tietotekniikka on nostettu jälleen avaintekijöiksi potentiaalisina menestystekijöinä. Erityisen toiveikkaasti on suhtauduttu tietojohtamiseen eli tiedon analysointiin ja laajamittaiseen hyödyntämiseen.

Tietojohtamisen tärkein tekijä on ihminen

Tilanteessa on samoja piirteitä kuin 1990-luvun alussa, jolloin OECD:n kautta haettiin vauhtia tietoyhteiskuntastrategian kehittämiseen. Tuolloinkin infrastruktuuri- ja tietotekniikkaratkaisut muodostivat keskeiset elementit. Tietoyhteiskunnan tilaa mitattiin tietokoneiden, verkkojen, puhelimien ja eri välineiden lukumäärillä unohtaen samalla inhimillisen toiminnan merkitys.

Tieto on moniulotteista ja ilmenee myös ihmisissä, prosesseissa, järjestelmissä ja rakenteissa. Merkittävä osa tiedostamme onkin piilevää ja hiljaista, joten inhimillisen toiminnan kuvaaminen ja kehittäminen tietotuotteiksi on erittäin vaikeaa. Julkishallinnon pahasti epäonnistuneet tietotekniikkahankkeet kertovat tästä karua kieltään.

Tietopääoma koostuu inhimillisestä, organisatorisesta ja ulkoisesta sekä sosiaalisesta ja psykologisesta ulottuvuudesta. Inhimillinen ulottuvuus – ihmisen toiminta – on kiistatta tärkein osa pääomaa, sillä muut ovat sen johdannaisia. Käytännön työelämässä tämä tarkoittaa sitä, että organisaatioon syntyy osaamista ja tietoa vain älykkäästä lähteestä eli innovatiivisesta henkilöstöstä. Organisaatio oppii ja osaa, muistaa ja unohtaa sekä luo uutta vain jäsentensä kautta. Tietojohtamisen avaintekijöihin kuuluu myös moniulotteisen tiedon hankinta, luominen ja jakaminen. Tarvittavien tietolähteiden ja -prosessien tunnistaminen onkin tärkeää. 

Monet tutkimukset kuitenkin osoittavat, että yritysjohto ei tunne tai osaa hyödyntää henkilöstönsä osaamista. Organisaatio voi menettää tietoa ja osaamista, kun uusien jäsenten innokas kehittämisote jää hyödyntämättä eikä ikääntyvän henkilöstön mittavaa tietoa osata hyödyntää. Tietopääoman kestävä kehittäminen edellyttää myös kokonaisvaltaiseen työhyvinvointiin panostamista, sillä sen unohtaminen aiheuttaa mittavia kustannuksia.

Vaikuttaa siltä, että tietopääoman keskiössä olevat tieto- ja ihmiskäsitykset kaipaavat vakavaa uudelleen arviointia ja arvostusta. Valitettavasti vieläkään ei ole ymmärretty luovan, innovatiivisen ja motivoituneen henkilöstön potentiaalia yhteiskunnan ja yritysten tärkeimpänä voimavarana ja menestyksen avaintekijänä.

Innovatiivisuuden ja luovuuden perusta luodaan jo koulussa, jossa opiskelun pitäisi tuottaa kriittisiä, luovia ja yrittäjähenkisiä toimijoita. Uudistettavaan peruskoulun opetussuunnitelmaan tulisi vihdoin lisätä vuorovaikutteista ja monitieteistä kriittistä ajattelua. Nykyinen materialistinen ajattelu murentaa älykkyyden ja moniulotteisen tiedon luotettavuutta. Opetuksessa pitäisi huomioida paremmin myös lahjakkuuksien edistäminen. Huippuosaajathan ovat menestyksessä ’loppusuoran valtteja’, sillä merkittävin työ tehdään jo peruskoulussa. Tieto- ja osaamisperustan kehittämiseen tulisi panostaa jatkokoulutuksessa yhä enemmän yrityselämän kehittämishankkeissa toimien sekä keskinäistä yhteistyötä kehittäen.      

Modernissa tietoyhteiskunnassa on tärkeää kehittää julkisia tietovarantoja kaikkien hyödynnettäväksi. Aihe on erityisen tärkeä nykyisessä tilanteessa, jossa julkishallinnolla on merkittävä rooli tietovarantojen käytön edistäjänä. Tietojohtamiselle asetut toiveet ovatkin perusteltuja, sillä moniulotteisen tiedon laajamittainen hyödyntäminen tukee taloudellista menestystä. Suomen maabrändivaltuuskunta onkin esittänyt julkisten tietovarantojen avaamista kaikkien ulottuville. Tähän myös Suomen hallitus on sitoutunut jo 2012, mutta käytännössä hanke on edennyt melko hitaasti.

Eräs lupaava tietojohtamisen merkityksen kasvua kuvaava piirre on se, että yhä useamman yrityksen johtoryhmään on viime aikoina nostettu tiedon hyödyntämiseen erikoistunut tietojohtaja. Myös julkishallinnossa olisi panostettava nykyistä voimakkaammin tieto- ja hankejohtamisen kehittämiseen. 

Martin Stenberg (FT; VTM), Yliopettaja Haaga-Helia AMK

Tieto on valtaa, mutta vastuutakin kannettava!

Tietoyhteiskunta, tietopääoma, tiedolla johtaminen ja digitaalisuus ovat pian arkipäivää. Valtaosa kasvavasta tiedostamme on määrällistä tietoa (data), jota ei voi hyödyntää ilman tulkintaa. Datan kerääminen puolestaan edellyttää ennakkoon määriteltyjä rakenteita (meta) ja niihin liittyvien suhteiden tuntemista (tietämys). Tulkintaan vaikuttavat ideologiset, poliittiset, uskonnolliset ja uskonnottomat maailmankatsomukset (semantiikka) sekä kulttuuri ja koulutus (pragmatiikka).

Lyotardin mukaan tieto ja valta ovat syvästi kietoutuneet toisiinsa ja ovat keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Vallankäyttäjien tulkinnat ovat toimineet tiedon portinvartijoina kautta historian. Kommunismin romahdettua 90 -luvun alussa laajentuneen tiedonsaannin vaikutuksesta, hämmästeltiin poliittisten ja sosiologisten portinvartijoiden välinpitämättömyyttä. Julkisessa viestinnässäkin väisteltiin eettisiä ja moraalisia periaatteita. Nykyisin lehdistön keskittyminen vaikuttaa myös uutisointiin – laaja-alainen kriittinen tieto on katoamassa. Kyberuhkat ja trollaus ovat nykypäivän lisääntyviä tiedollisia uhkia. SOME on tuomassa portinvartijoiksi myös äänekkäät ja aktiiviset kansalaiset – tiedon arvo on pirstaloitumassa.

Tutkimusstrategioihin sisältyy teorioita, menetelmiä ja malleja sekä erilaisia tieto- ja ihmiskäsityksiä, jotka määrittävät tiedonhankinta- ja analyysitapoja sekä rajaavat tutkimustavoitteita. Tieteenfilosofinen erottelu tieteellisen ja arkitiedon välillä ei ole onnistunut, sillä ero onkin vain abstraktiotasossa. Tieto perustuu luotettaviin aistihavaintoihin ja moniulotteista tietoa tihkuvaan luonnon systemaattiseen havainnointiin. Taustalla vaikuttavan naturalismin perustana ovat luonnolliset tapahtumat ja prosessit sekä selitysperusteina niiden luonnolliset syyt ja seuraukset. Tähän perusteettomaan rajaukseen sisällytetään naturalismi parhaana ja jopa ainoana tapana tehdä tiedettä. Reduktionismi puristaa älykkään ihmisenkin vain kasaksi materiaa, jolloin oppimisen edellyttämä luovuus ja vapaa tahto unohtuvat. Kaikki materialismiin sisältymätön siirretään irrationaalisena välinpitämättömästi sivuun, vaikka universumin, elämän ja tietoisuuden sekä niiden keskiössä olevien moniulotteisen informaation ja älykkyyden synty edellyttävät uudenlaista ja laajempaa tieto- ja ihmiskäsitystä. Näin portinvartijaksi asettuu tieteen papisto, joka hallinnollisin ja retorisin kehäpäätelmin edistää naturalismia kritiikittömästi jo peruskoulussa.

Historian tutkijoiden mukaan tieteen vallankumouksen mahdollistajana oli kristillinen teismi, joka johti systemaattisen universumin ja luonnonlakien löytämiseen sekä oikeusvaltion ja hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn. Jos pluralistinen tieto- ja ihmiskäsitys sekä kyseenalaistava, itsekriittinen ja avoin tiedekäsitys saisi enemmän vaikutusvaltaa, pääsisivät myös koulutus, luovuus ja innovatiivisuus sekä moniulotteisen informaation hyödyntäminen hedelmälliseen kasvuun johtaen Suomen monialaiseen menestykseen!

Tieteen avoimuuskoe

Tieteen avoimuuskoe

Tieteestä puhutaan nykyisin ilahduttavan usein. Myös myytti tieteen kaikkivoipaisuudesta on romuttumassa, sillä tieteellisen tutkimuksen edistyessä tietomme moniulotteisesta todellisuudestaon osoittautunut entistä rajallisemmaksi. Usein kuullaan mainintoja myös tieteellisestä maailmankuvasta. Tämä herättää tärkeän kysymyksen, mitä oikeastaan tiede onkaan ja miten se liittyy maailmankatsomuksiin?

Kaikkiaan tieteen määrittely yksikäsitteisesti onkin erittäin haastavaa eikä demarkaatio- eli rajanvetokriteerin ongelmaan ole löytynyt vuosikymmenien varrella yksimielisyyttä. Nykyisin tieteessä valtaa pitävä naturalismi on rajannut tutkimusalueensa vain luonnollisiin prosesseihin ja tapahtumiin sekä niiden luonnollisiin selityksiin ajautuen moniin ristiriitaisuuksiin. Havaintomme perustuvat aistiemme sekä niiden apuna käytettävien teknisten järjestelmien kautta saatavaan tietoon. Abstrahoitu tieteellinen tietokin perustuu siis viime kädessä arkitietoon. Tiedettä kuvaa osaltaan joukko menetelmiä ja toimintatapoja, joita käytetään tutkimustyössä. Useilla tieteenaloilla onkin omat käsitteensä ja näkökulmansa, joita voidaan tarkastella erilaisin jopa toisilleen vastakkaisintieteenfilosofioin.

Tiede itsessään on lähtökohdiltaan neutraalia, mutta hankittua tietoa ei voi hyödyntää ilman tulkintaa. Tällöin tulkitsija joutuu tietoisesti tai tiedostamattaan soveltamaan maailmankatsomuksellista viitekehystään, jolloin tutkimusavaruus rajautuu lähtöoletuksin ja teoreettisen viitekehyksen tulkinnan sallimin ehdoin. Tieteellinen tutkimustyö onkin vaativaa ja yhä enemmän monitieteistä,  jossa kohdealueelta pitää hankkia tietoa laajasti ja kokonaisvaltaisesti.

Avoimen tieteen periaattein tieteellinentutkimus olisi saatava läpinäkyväksi niin käytetyn aineiston kuin lähtöoletustenkin suhteen.  Myös tieteellisen tutkimustyön taustalla vaikuttavat eri maailmankatsomukset on alistettava kriittiselle arvioinnille, sillä muutoin kritiikittömyys ja laiska tutkimustyö voi yleistyä johtaen vain aiempien käsitysten ja paradigmojen kritiikittömään toistoon sekä välinpitämättömyyteen tieteen uusia kriittisiä havaintoja kohtaan. Suomalaisessakin keskustelussa populaaritieteilijät ovat sortuneet kriitikkojen ja toisin ajattelijoiden vähättelyyn ja jopa solvaamiseen sekä perusteettomaan vallankäyttöön pyrkiessään omien käsitystensä julistamiseen. Paradigman uudistaminen onkin tuskallista ja erittäin vaativaa. Historiakin osoittaa nimenomaan toisin ajattelevien edistäneen tiedettä. 

Teologian ylioppilas Darwin oli oman aikansa ajattelija vajavaisin tietoinensa. Kenenkään näkemyksiä ei kuitenkaan saisi suojata perustellulta monitieteiseltä kritiikiltä. Tieteestä ei saa  myöskään tulla uutta ’uskontoa’ – materialismi ja piilo-ateismi pitää saada pois tieteestä ja varsinkin kouluopetuksesta. Nykyisin laajahko tutkijajoukko onkin tarkkastellut kriittisesti evoluutiontaustatekijöitä. Evoluution perusteettomat lähtöoletukset, toimimattomat mekanismit ja todistamattomat kehitysprosessit ovatkin joutuneet kestämättömien tosiasioiden eteen mm. biologiassa ja biokemiassa sekä luonnon systeemisen älykkyyden ja moniulotteisen informaation edessä. Taustalla onkin voimakkaasti orastava uusi paradigma, jonka mukaan kaikkeuden perusta on moniulotteinen systeeminen informaatio haastaen aivan uudella tavalla vanhat käsitykset. Tieteellisen tutkimustyön kehittymisen edellytys onkin uudenlainen ja kriittinen ajattelu, joka mahdollistaisi paradigman perustellun uudistuksen. Vasta tällöin voidaan puhua avoimesta tieteestä sen varsinaisessa merkityksessä.

FT, VTM Martin Stenberg
Julkaistu Tiestoasiantuntija -lehdessä 5/2018, www.tietojohtaminen.com