Tieteen avoimuuskoe
Tieteestä puhutaan nykyisin ilahduttavan usein. Myös myytti tieteen kaikkivoipaisuudesta on romuttumassa, sillä tieteellisen tutkimuksen edistyessä tietomme moniulotteisesta todellisuudestaon osoittautunut entistä rajallisemmaksi. Usein kuullaan mainintoja myös tieteellisestä maailmankuvasta. Tämä herättää tärkeän kysymyksen, mitä oikeastaan tiede onkaan ja miten se liittyy maailmankatsomuksiin?
Kaikkiaan tieteen määrittely yksikäsitteisesti onkin erittäin haastavaa eikä demarkaatio- eli rajanvetokriteerin ongelmaan ole löytynyt vuosikymmenien varrella yksimielisyyttä. Nykyisin tieteessä valtaa pitävä naturalismi on rajannut tutkimusalueensa vain luonnollisiin prosesseihin ja tapahtumiin sekä niiden luonnollisiin selityksiin ajautuen moniin ristiriitaisuuksiin. Havaintomme perustuvat aistiemme sekä niiden apuna käytettävien teknisten järjestelmien kautta saatavaan tietoon. Abstrahoitu tieteellinen tietokin perustuu siis viime kädessä arkitietoon. Tiedettä kuvaa osaltaan joukko menetelmiä ja toimintatapoja, joita käytetään tutkimustyössä. Useilla tieteenaloilla onkin omat käsitteensä ja näkökulmansa, joita voidaan tarkastella erilaisin jopa toisilleen vastakkaisintieteenfilosofioin.
Tiede itsessään on lähtökohdiltaan neutraalia, mutta hankittua tietoa ei voi hyödyntää ilman tulkintaa. Tällöin tulkitsija joutuu tietoisesti tai tiedostamattaan soveltamaan maailmankatsomuksellista viitekehystään, jolloin tutkimusavaruus rajautuu lähtöoletuksin ja teoreettisen viitekehyksen tulkinnan sallimin ehdoin. Tieteellinen tutkimustyö onkin vaativaa ja yhä enemmän monitieteistä, jossa kohdealueelta pitää hankkia tietoa laajasti ja kokonaisvaltaisesti.
Avoimen tieteen periaattein tieteellinentutkimus olisi saatava läpinäkyväksi niin käytetyn aineiston kuin lähtöoletustenkin suhteen. Myös tieteellisen tutkimustyön taustalla vaikuttavat eri maailmankatsomukset on alistettava kriittiselle arvioinnille, sillä muutoin kritiikittömyys ja laiska tutkimustyö voi yleistyä johtaen vain aiempien käsitysten ja paradigmojen kritiikittömään toistoon sekä välinpitämättömyyteen tieteen uusia kriittisiä havaintoja kohtaan. Suomalaisessakin keskustelussa populaaritieteilijät ovat sortuneet kriitikkojen ja toisin ajattelijoiden vähättelyyn ja jopa solvaamiseen sekä perusteettomaan vallankäyttöön pyrkiessään omien käsitystensä julistamiseen. Paradigman uudistaminen onkin tuskallista ja erittäin vaativaa. Historiakin osoittaa nimenomaan toisin ajattelevien edistäneen tiedettä.
Teologian ylioppilas Darwin oli oman aikansa ajattelija vajavaisin tietoinensa. Kenenkään näkemyksiä ei kuitenkaan saisi suojata perustellulta monitieteiseltä kritiikiltä. Tieteestä ei saa myöskään tulla uutta ’uskontoa’ – materialismi ja piilo-ateismi pitää saada pois tieteestä ja varsinkin kouluopetuksesta. Nykyisin laajahko tutkijajoukko onkin tarkkastellut kriittisesti evoluutiontaustatekijöitä. Evoluution perusteettomat lähtöoletukset, toimimattomat mekanismit ja todistamattomat kehitysprosessit ovatkin joutuneet kestämättömien tosiasioiden eteen mm. biologiassa ja biokemiassa sekä luonnon systeemisen älykkyyden ja moniulotteisen informaation edessä. Taustalla onkin voimakkaasti orastava uusi paradigma, jonka mukaan kaikkeuden perusta on moniulotteinen systeeminen informaatio haastaen aivan uudella tavalla vanhat käsitykset. Tieteellisen tutkimustyön kehittymisen edellytys onkin uudenlainen ja kriittinen ajattelu, joka mahdollistaisi paradigman perustellun uudistuksen. Vasta tällöin voidaan puhua avoimesta tieteestä sen varsinaisessa merkityksessä.
FT, VTM Martin Stenberg
Julkaistu Tiestoasiantuntija -lehdessä 5/2018, www.tietojohtaminen.com